Two kisses - like we do in Spain

Yritetäänpä nyt pikku hiljaa päästä ajantasalle tässä hommassa, ettei minun aivot rasitu liiasta muistelemisesta. Eli kerronpa jotain ekasta viikosta, minkä vietin täällä pääkallopaikalla Eindhovenissa.

Tulin tänne sunnuntaina 19. elokuuta, joka oli maailmankaikkeuden kuumin päivä. Tai siltä se tuntu. Matkalaukku paino sen sata kiloa (oikiasti varmaan 30 kiloa, mutta liiottelu on aina pop), ja sitä piti sitte raahata mukana. Onhan siinä rullat, mitkä on tasasella maalla suureksiki avuksi, mutta ne helevetin portaat. Eka ongelma tuli jo ku yritin päästä Damissa tramin kyytiin: en oo ikinä ollu niin kauhistunu neljästä rappusesta. Ja ku ei eletä Disney-leffassa niin Prinssi Uljas ei kiirehtiny auttamaan, joten äherräpä ite se kaks kertaa oviaukon kokonen laukku kyytiin samalla ku kuski hihittelee partaansa vahingonilosena. Sitte ku oon viimein rautatieasemalla, lipunmyyjä antaa mulle jonku vajaa 10 minuuttia aikaa ehtiä junaan, joka lähtee laiturilta aseman toisesta päästä, ja kappas, laiturille vie portaat! Eikö kukaan hollantilainen insinööri ole tajunnu että ihmisillä saattais olla kivempaa mennä laukkujensa kans edes liukuportailla laitureille?! Tämä kauhuskenaario nimittäin toistu jokasella kolmella asemalla.

Matkalla oli pelkkää mamman lempparimaisemaa: pelkkää tasasta maata. Mihin ne kaikki tuulimyllytki on kadonnu?

Epäonnistuneen junan vaihdon jälkeen (en löytäny oikiaa laituria ja luultavasti myöhästyin siitä oikiasta junasta) pääsin Eindhoveniin menevään junaan ja vaunuun, jossa ei tietenkään toiminu ilmastointi. Suomalaiselle se on näköjään sama ku ois puonnu suoraan Helvetin kuumimpaan kolkkaan. Hikisen puolentoista tunnin jälkeen olin Eindhovenin rautatieasemalla, ilman karttaa ja hämärä muistikuva siitä missä päin se hotelli oli. Ja menin päin vastaseen suuntaan, mikä naurattaa nyt, koska miten voi olla ihminen niin sokia ettei tajua keskustan olevan just silmien eessä. Viimein ku pääsin perille hotellihuoneeseeni niin loppuilta meniki nauttiessa ilmastoinnista ja jääkylmästä suihkusta.

The Blob.

Uljas ratsuni The President.

Loppuviikko vietettiinki monttu auki pyörien ympäri kaupunkia. Enhän mää koskaan eksyksissä oo ollu, joskus vaan saattanu mennä paikkaan, johon ei ollu tarkotus mennä. Keskiviikkona meillä oli rekisteröitymispäivä, johon saavuttiin monta tuntia liian aikasin. Sen verran kuitenki välähti ku ohjelmassa oli tuberkuloositestiä ja muuta mukavaa, että ei lähetty Euroopan ulkopuolelta tulevien mukaan. Loppujen lopuksi koko homma koostu yhestä powerpoint-esityksestä, sekä saatiin aika kaupungintalolle, että päästään rekisteröitymään tämän maan asukkaiksi. (Sielä muuten myöhemmin selvisi, että syntymätodistuksessa oli väärä leima, joka meinaa sitä, etten voi mennä naimisiin täälä tämän puolen vuoden aikana. Damn!)

Torstai-perjantaina päästiin opiskelijaelämän makuun (jos se on missään välissä on unohtunukaan..) ku osallistuttiin Licht In-tapahtumaan about 5000 muun alottavan opiskelijan kanssa. Hauskaahan sitä kyllä oli, mutta minun jalat ainaki sano sopimuksensa irti torstaina jo (liian) aikasin illalla, kun oltiin kävelty koko helkkarin päivä ristiin rastiin kaupunkia. Perjantaina jatkettiin sitte lounaan merkeissä ja tutustuttiin Stratumiin, kohtalokkaaseen baarikatuun. Eikä se kävely siihen loppunu, tottakai minun vasta ostetusta pyörästä oli kumi puhki, ja sehän piti raahata korjautukseen.

Licht In-iltabileet Beursgebouwissa.

Jottei missään välissä päässy unohtumaan mitä vaihtarielämä oikiasti on, niin lauantaihan oli kans baari-ilta. Alunperin lähin "parille" kahen kämppiksen kanssa, mutta myöhemmin nähtiin sitten Jennin, OAMK:n toisen vahvistuksen, johdolla uusia tuttavuuksia, joista suurin osa oli espanjalaisia. Palatakseni otsikkoon, opin jotaki sellasta, mikä ennen oli mulle jotain täysin käsittämätöntä ja hirveää: poskisuudelmat joka ikinen kerta ku tavataan. Kyllähän kyseinen tapa on lähes jokaselle suomalaiselle omituinen, mutta minä ku en tykkää edes halata! Mutta niin sitä vain suomalainenki rauta taipuu, ja koko homma tuntuu nyt lähes tulkoon luonnolliselta. Saan varmaan turpiini ku tulen takas Suomeen ja vanhasta muistista pussaan jokasta tuttua.

P.S. Näitä kuvia oli paljon enemmänki tulossa, mutta meni hermot. Ehkä joku kaunis päivä, ja onhan ne facebookissa kuitenki.

Viimeiset terveiset Damista

Kuvat kertoo kyllä enemmän ku tuhat sanaa, mutta yritetäänpä nyt tarinoida jotain ettei mene ihan kuva-albumiksi koko homma!

Viimiset päivät Damissa meni rennosti chillaillen, ellei shoppailua lasketa. Shoppailu ei oo koskaan rentoa, vaikka lähinki sillä asenteella, että oon tässä maassa oikiasti puoli vuotta, enkä osta mitään ellei se huuda minun nimeä kovaa ja korkealta. Mutta se tunnelma rikkoontuu helposti, ku matkassa on yks jonka on pakko ostaa tuliaiset, ja kengät. Ja laukku. Ja kaikki maholliset asiat, missä on pöllö.

Alotettiin shoppailut sieltä, minkä kohalla tramissa (aka ratikassa) kuulutettiin "Amsterdam's famous shopping street", eli Albert Cuypilta, mistä Piinalle tarttu mukaan jo legendaksi muodostunut pöllölaukku, huhuu-huhuu! Vielä humoristisempi siitä tuli ku ylpeä laukun omistaja hoksasi sen muuttuvan myös minirepuksi :D Hienohan se silti on, ei sillä ;) Mun perään ei mikään huudellu, niin en ostanu juuri mitään, en ees tennareita, vaikka niin monia kuolasin. 

Suomalaisen (0,5 l) ja hollantilaisen (0,25 l) ero.

Flower marketilta tuliaishankintoja.

Virkistävän oluen jälkeen käveltiin vielä Flower markettiki läpi, jossa vannoin että tuun ostaan kukkia aina huoneeseeni kunhan pääsen Eindhoveniin. Toimituksen huomautuksena voin kertoa että ei oo vielä kukkia näkyny tässä lukaalissa. Ehkä ostanki kukkien sijaan kämppiksieni iloksi puukengät, niillähän se ois makia kolistella portaita ylös ja alas! Harmi vain, että nämä pirun kokolattiamatot pilaa puolet riemusta. Nyt muuten hokasin, että sehän saattaa olla puolikas ajatus näitten mattojen takana.

Tramia ootellessa.

Club Paradiso.

Samaisena iltana tehtiin se, mikä piti tehä jo edellisenä päivänä, eli lähettiin Damin yöelämään oikein rytinällä. Olihan se Leidseplein (kirjotusasu saatto mennä pieleen) täynnä populaa, mutta mepä löyettiinki semmonen klubi, missä ei ollu suurkaupungin mittakaavalla juuri ketään. Oulun baarihan ois ollu tupaten täynnä jos sama määrä ihmisiä oltais siellä laskettu sisälle. No mutta, tämä kyseinen klubi oli nimeltänsä Paradiso, mikä oli vanha kirkko muutettuna bilepaikaksi. Varmasti omiaan live-esiintymisille, mutta seuraavan päivän Snoop Dog/Lion oli liian hintava meiän budjetille, joten mentiin iltana, jolloin siellä ei ollu esiintyjiä. Musiikki ei oikein napannu, ja lähettiinki pois yhen aikaan, eli sillon ku sinne oikiasti alko porukka vasta saapumaan.

Ilta Rembrandtpleinilla.

Tässä vaiheessa herää kymysys: mitähän me tehtiin perjantaina päivällä..? Vai ollaanko edes perjantaissa menossa? Luultavasti taidettiin jatkaa shoppailua keskustassa, missä löysin kaupan C&A, ja kaikki huoleni siitä, etten tuu löytämään mulle sopivia vaatteita katosi, koska täällä riitti vaatteissa kokoa! Muutama "tarve"hankinta tuliki tehtyä, mutta kohtuuden nimissä. Mielessä kyti pelko siitä, että ne shoppailut pitää saada tungettua laukkuun ja saada raahattua ite laukku Eindhoveniin asti, joten en sortunu ostoshysteriaan.

Ilta meniki sitte toisella bileaukiolla hengaillessa, klubiin asti ei kuitenkaan lähdetty. Ja siinä aukiolla ne muutki tuntu viettävän enemmän aikaa, ja meininki oli rento! Tehtiin tuttavuutta myös paikallisen asukin kanssa, joka oli niin rennoissa menoissa, että sama asia oli päivän polttavin puheenaihe monta kertaa lyhyen ajan sisällä. Kotimatkalla sitte satuttiin pieneen pieneen kuppilaan, jossa oli ihan uskomaton meno! Asiakkaita taisi olla about kakskymmentä, mutta sitä kovempi tunnelma siellä oli, laulu raikas ja juoma virtas! Sielä ois kyllä viihtyny kauemminki ku yhen oluen ja vessakäynnin ajan, mutta jotenki tuli ulkopuolinen olo, ku musiikki oli ilmeisesti parhaimpia hollantilaisia iskelmäbiisejä vol 1, joiden mukana kaikki muut osas laulaa, paitsi me.

Lauantai, viimeinen päivä, vietettiinki sitte rauhallisissa ja kuumissa merkeissä. Lämpöasteet mahto hipoa kolmeakymmentä, eli täydellinen päivä pienelle kanaaliristeilylle ja puistopiknikille! Mainittakoon, ettei matkaopas ihan väärässä ollu, että risteily olis kantsinu tehä ensimmäisinä päivinä, sillä ainaki mulle koko kaupungin rakenne avautu niin paljon paremmin. Toisaalta onhan niitä ahaa!-elämyksiäkin kiva kokea. Vondelparkissa (edelleenkään en oo varma näistä nimistä meneekö ne täsmälleen oikein) meniki sitte koko loppupäivä Albert Heijnin tarjoamien eväiden kera. Seuraavana päivänä olikin sitte lähtö, vähän eri suuntiin tosin.

Kaikin puolin Amsterdamista ei tuu kyllä mitään huonoa sanottavaa mieleen näin viikon siellä viettäneenä! Paljon tuli nähtyä, mutta päälimmäinen fiilis on, että enemmän jäi vielä näkemättä, joten sinne on päästävä vielä takas!

Amsterdamiin, mä kaipaan niin, taas uudelleen!