Mañana, mañana.

Minähän oon oppinu näemmä espanjalaisille tavoille! "Tässä lähiaikoina laitan sitte kuvia", eli mitä, kuukauen päästä? :D Mutta mulla on erittäin hyvä (teko)syy, sillä kukaan ei ole lähettäny mulle uutta läppäriä, ja tää vanha ei vaan toimi. Katotaanpa nyt ku alan kehitteleen tätä monsterikuvapostausta saako haikarat tehä väistöliikkeitä ku nakkaan tämän koneen ikkunasta. Koputan puuta.

Tässä välissä oon revenny jo käymään pariinki otteeseen Sevillassa, Cadizissa biitsillä, Milanossa kattomassa The Lumineersia (<3) ja Malaga - Ronda -viikonloppureissulla. Töitten ohessa siis. Työt on jatkunu jo totuttuun mañana-malliin, älä sie poika turhia häthäile. Onneksi oon jo syntyjäni hidas liikkeissäni, niin tämähän ei minua ressais oikiastaan ollenkaan, jos se ei ressais muita. Hermoja on rassannu välissä enemmänki jo muitten ressaaminen ja marmatus, mutta vasta kerran on kiehahtanu kunnolla. Siitäki päästiin yli ku lähin hippaileen päiväksi yksikseni Rondaan, jossa todellaki sielu lepäs!

Täälä mää teen töitä.

Oikeastaan elämä täällä on jo muodostunu niin normaaliksi, ettei hirveästi tiedä mistä taas kirjottais. Normi viikko menee töissä ja salilla käydessä (-5 kg elämäniloa), ja viikonloput menee bilettäessä ja reissatessa. Tänään ehin saada paniikin aikaan, koska mulla on enää 4 viikonloppua aikaa ja rajoitettu budjetti suoriutua Marokkoon, Portugaliin ja myöski johonki vuorille "vaeltaan". Hurjan kivaa ois myös nähä espanjalaisia kavereita itärannikolla, mutta katotaan kuin paljon saan itestäni irti. Synttäritki lähenee, ja herättelin tässä ajatusta, että lähtisin silloin reissuun, kenties Portugaliin Faroon. Yksi esitti jo vastarintaa, sillä on kuulemma koko kesän oottanu, että leivon synttärikakun. Eivät tiiäkään, millanen Leipuri Pulla oonkaan! xD




Mutta niitä kuvia! Räjäytän nyt kyllä tyylikkäästi koko potin kerralla ja läimäytän kaikki tähän samaan syssyyn. Valitan taiteellisen aspektin puuttumista.

Ja täälä mää asun. En kattoterassilla, mutta kuitenki.

Osaan myös näyttää kartalta, missä asun!

Sevilla

 

Plaza de España, Sevilla. Täälä kuvattiin Star Warsin joku osa, se missä oli Natalie Portman. Ja se Boratin uus elokuva, Diktaattoriko se nyt oli.

Utreran linna(ke). Tää on niin pieni, etten oo välittäny julistaa sitä omakseni.

Utreraa linnalta käsin.

Utrera linnasta käsin yöllä. Toi iso pytinki on kirkko, jonka tornissa asuu BIG BIRD!, eli haikaroita. Nähtiin kerran myös flamingoaura lentävän meiän talon yli. Luulin että vaan kurjet lentää auroissa, mutta espanjalaiset sano, että flamingoja ne on, ja on tosi harvinaista nähä niitä lentävän. Lucky us, kamera oli vieressä, mutta jäin vaan tuijottaan monttu auki.

 

Iso ananas = pieni palmu.

Utreran isosta puistosta.

Tämä pyjamabanaani (kuvassa oikealla) oli paikallinen juhannuskokko, joka poltettiin sitte Supermoonin aikaan. En tiiä kumpaa ne oikiastaan juhlisti.

Siellä se banaani sitte roihusi.

Cadiz.

Edelleen sama mesta.

Aviomiesainesta. The Lumineers.

Otin tän bussista matkalla Milanosta Bergamon lentokentälle, ja samalla lupasin koluavani useamman Pohjois-Italian pikkukylän läpi! Pippedipuupaa, it's me Mario! -aksentin kera, tottakai.

Ja nyt päästään Rondaan, nykyään yks mun lempparimestoista, ja jonka innoittamana haluan käyä taapertaan jossain vuoristossa luonnonpuistossa! Googletin jo paikanki, vielä pitää kulkupeli löytää.

Rondan härkätaisteluareena. Vielä on muuten ite taistelut ja flamencot näkemättä! Puta mierda.

Nämä portaat oli linnakkeen raunioissa, joitten muurin päällä pääsi vapaasti tallustaan. Tottahan se Katjan pitää kiikkua joka paikkaan, ja tajusin ekalla askeleella, kuinka hirvittävän huono idea nuiden rappusten käyttäminen oli. Saanen kiinnittää huomionne seikkaan, ettei portaikossa ole minkäänlaista kaidetta, rappunen on just ja just perseeni levyinen, ja sijaitsee sellaset kolme-neljä metriä korkealla. Alastulo oli vielä hirveempää, "jos kompastun niin kuolen." Tätä vielä väritti edellisenä yönä Torremolinoksen kupeessa rantabaarissa hankittu krapula. Kun viimein pääsin alas niin pulssi oli 598, koko kroppa tärisi ja oli pakko istua viis minuuttia.

Málagan pääkadulla. Kyseinen pariskunta ei kuulunut seurueeseeni.

Amphiteatteri (lieneekö edes suomenkielinen sana)  Málagassa.

Alcazaba.

Rinsessa ;)

 

 Siinäpä se pläjäys! Vain internet katos kerran, mutta haikaria ei vahingoitettu tämän postauksen aikana.

Por Qué No!

Mää oon Espanjassa. Katoin kalenterista ja tajusin, että jo neljättä viikkoa! Faaaan också, kohtahan mää lähen jo kotia. Vissiin sitte aikaki kirjottaa tänneki jotaki, oon hengissä.

Tulin siis tänne Utreraan työharjotteluun kolmeksi ja puoleksi kuukaudeksi. Lähtö Oulusta tapahtu melko vauhilla, mutta ylipainomaksujen (laukuista piti maksaa, ei sentäs vielä itestä) ja maailman pisimmän matkustuspäivän jälkeen mua ootti Spain Internship-työnvälitystoimiston tyttö Sevillan lentokentällä valmiina viemään mut uuteen kotiin. Olin henkisesti valmistautunu asumaan tyttöjä täynnä olevassa asuntolassa kahen hengen huoneessa. Siis asuntolassa, mikä mun sanavaraston mukaan käsittää ainaki 30 ihmistä. Noh, tähän kämppään mahtuu maksimissaan kuus, ja huonettakaan ei tarvi jakaa ennen ku ens viikosta lähtien. Ei paskemmin, vielä ku mun tuleva huonetoveri olis kiva. Peukut pystyyn!

Yllärit ei loppunu vielä siihen. Mun työsopimuksessa lukee työpaikkana Studio Trece, mutta ilmeisesti jonku fuusion aiheuttamana kyseinen firma yhisty toiseen ja oon nyt töissä MarujaLimonissa. Mikäpä siinä. En myöskään työskentele flamencon parissa, niinku työnhakuilmotuksessa luki, koska se homma meni kämppikselle joka opiskelee kommunikointia ja PR:ää. Ai nii, kaikki täälä asuvat ihmiset työskentelee myös yhessä. Yhteistä kivaa 24/7. Loppujen lopuksi sain kuitenki homman, jossa googletan hemmetisti miten saan kinkut ja juustot Espanjasta Suomeen. Oon kyllä tykänny tehä sitä hommaa, ku oon tehny sitä ennenki ja joku käry on asiasta, mutta pirkuleen verotus on vaan rassannu mua viimiset kolme viikkoa. Mutta tänään sen luultavasti selvitin! Työilmapiiri on rento, espanjalaisittain RENTO, eli töitä ei tarvi tehä jos ei niin halua, mutta oon yrittäny joka päivä saada jotaki aikaseksi, ku tunnetusti oon niin perkuleen reipas! Yllättäen oon meistä se, joka herää aamulla ekana ja on ekana lähössä töihin.

Tuon isomman ja ikuisuuden kestävän projektin lisäksi ollaan koko porukalle saatu pikku projekteja, niinku keksiä yritykselle uutta nimeä, baarille bileteemaa ja yhelle yritykselle markkinointilahjaa. Kaikki muut meni suht kivuttomasti, mutta tottakai ekana saatiin tuo niminakki, jossa oon ehkä maailman paskin. Mitä jos sen yrityksen nimi ois vaikka Nimetön? Saatiin kuitenki kymmenittäin nimiä ideoitua, joista ei ilmeisesti ykskään asiakkaalle kelvannu. Pitäkööt tunkkinne, mun antilooppi-vertauskuvallinen nimi oli ainaki hieno!

Vapaa-aika menee aurinkoa ottaessa (en oo palanu kertaakaan, kiitos jo yhden kulutetun aurinkorasvapurkin ja suojakertoimen 30), kaupassa käydessä, joka on yllättävän rankkaa yli 30 asteen helteellä ja muuten vaan hengaillessa. Viikonloppuna oon käyny tutustumassa yö-/aamuelämään, joka on aiheuttanu kahen lauantain koomaamisen. Kenen idea on pitää baareja auki aamukuuteen?! Ollaan hyvin päästy jo inside-piiriin tuolla kantapubissa; ilmasia juomia tipahtelee sillon tällön ja taitaapa naama jo koreilla kyseisen baarin Facebook-sivuilla. Oon myös tutustunu muihinki ku kämppiksiini, suurin osa, eli oikeestaan kaikki on kyllä jenkkejä. Ei oikein taitu tuo espanja vielä puheeksi asti niin kommunikointi paikallisväestön kanssa jää suu auki toljottamiseksi ja epävarman sí:n sopertamiseksi. Telkkarista opin tuon otsikon hämmästyttävän yleispätevän lausahduksen: miksi ei!

Oon käyny myös tutustumassa Sevillaan, 20 minuutin ja 5-6 euron junamatkan päässä olevaan isompaan kaupunkiin. Utrerahan siis on maalaisidylli. Ekana viikonloppuna juna vei shoppailemaan, jolloin totesin että niitten kilojen on tiputtava, jos meinaan tässä maassa saada jotaki pukevaa vaatetta. Onneksi löyty jo Hollannista tuttu C&A, josta löyty shortseja minunki "solakoille" reisilleni ja "pinkeelle" pepulleni. Huomenna muuten mennään Sevillan lentokentän lähellä olevaan Outletiin shoppaileen, jossa kuuleman mukaan löytyy merkkituotteita puoleen hintaan. Lenkkarit aattelin ostaa, että pääsen aamujuoksuille. Siis en nyt puhu lauantaiaamuista, jolloin juostaan baarista kotia nukkumaan, vaan ihan oikeesta läskit lähtee-juoksemisesta. Tottahan ne lähtis tehokkaammin päivän hellelukemissa, mutta voi olla etten pääsis edes ensimmäiseen kadunkulmaan.

Mutta niin, toisella kertaa käytiin myös tuoreen kämppiksen kans Sevillan kaupunkikierroksella tutustumassa paikkoihin, joissa voitais käydä jonaki toisena kertana. Ainaki katedraalissa pitää käydä, sekä härkätaistelua ja flamencoa kattomassa. Ja tietty myös kattomassa yöelämää; meillä ku on täällä vain yks tanssauspaikka. Ainoa ongelma on kotiinpaluu, koska taksi maksais 50 euroa ja juna lähtee aamukuudelta. Mutta tällä elämänrytmillä aamukuus ei ole kovakaan homma!

Viime sunnuntaina päästiin myös viimein ja vihdoin rannalle! Oliko vähän hauskaa! Aallot oli hirmuset (yks meistä ei päässy enää takas rantaan, mutta onneksi surffarit pelasti sen), ja vesi oli suolasta. Taannuin samantien 4-vuotiaan tasolle ja kikatin ku ääliö aina ku aalto pyyhkäs yli. Siis koko ajan. Automatkat ei vaan ollu niin mukavia, koska eka kuski teilas meiät rapulansa takia, missattiin se ainoa juna Cadiziin, niin lopulta pelastavat amerikkalaiset lupas meidät sitte viedä yhellä autolla. Joka oli pieni, ja meitä oli 6. Menomatkalla neljän tytön täyttämällä takapenkillä oli melko hikistä ja limasta, paluumatkalla olin hyvinki tyytyväinen, koska luikertelin persukseni etupenkille. Kjähhähähä. Ens maanantaina on joku kansallinen vapaapäivä, lieneekö paikallinen juhannus, joten aateltiin suunnata silloinki hellettä pakoon viileään mereen! +37, joka tässä ei-vettä-lähelläkään kylässä tuntuu tukahuttavalta, huhuh.

Mutta siinäpä pikasesti kerrottuna kaikki oleellisemmat! Pahoitteluni aivopierumuotoisesta tekstistä. Yritän tässä väkertää vielä jonkulaisen kuvapostauksen lähiaikoina, koska nyt en jaksa alkaa taisteleen ku pitää mennä nukkumaan, että jaksaa huomenna töihin ja sinne shoppaileen! Loppu hyvin, kaikki hyvin, asenne kohillaan niin kyllähän tästä saa riemun irti, vaikka kaikki ei olekaan samaa mieltä! :P

Hyvää juhannusta, I'm at the beach, bitches! Mun tukka kasvaa muuten hirviää vauhtia. T: Takatukka-Kalsonki.

Ai nii.
Torakkasaldo: 1
Kaikki-muut-ällöttävät-ötökät: about 55.

Itku pitkästä ilosta

Nyt se on sitte ohi. Kamppeet alkaa oleen kasassa ja kaverit hyvästelty. Ja tippa vierähtää linssiin joka kerta ku tajuaa, että nyt sitä sitte ollaan viimisiä hetkiä tässä kaupungissa.

Tammikuu on menny aivan liian nopiaa. Aattelin että oisin UK - Irlanti-reissulta kotiuduttuani ehtiny käymään jos ja vaikka missä, mutta aika meniki ku siivillä ja lompakkoki näytti pari viikkoa siltä, että parempi nauttia Eindhovenista. Onneksi kuitenki kruunattiin kämppiksen kans koko puolen vuoden komeus reissulla Groningeniin, jossa pyöräiltiin lumi- ja vesisateessa ees taas, käytiin aina meren rannassa asti. Tai ainaki lähellä sitä, ja sinne oli uskomattoman hankala päästä!

Vettä sato ja oli aivan järkyttävän kylmä välissä, mutta pyöräily on pop!

Sen lisäksi että käytiin reissussa, vietettiin perjantaina myös täälä meiän kotona tekniikkaporukan kans 70-luvun diskopileitä jäähyväisiksi, sangrian kera. Minun osalta sangrian kulutus jäi pariin lasiin (punaviini, tuo armottoman krapulan tuoja) senki takia että seuraavana aamuna tosiaan oli aikasin lähtö kohti Groningenia. Mutta tulipahan todistettua että ilman viinaaki voi olla hauskaa! Minkä oon kyllä huomannu täällä jo useampaan otteeseen, kulutettu alkoholimäärä on pienentyny huomattavasti. Toivon mukaan sama linja jatkuis Suomessaki niin saattais tämä kaljamahan tapanenki joskus kutistua.

Discopallo.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Discolasit.

Huomenna sitä sitte lähetään takasin Suomeen. Snif! Omaisuus mahtu kyllä hyvin matkalaukkuun, mutta siitä painosta voidaan olla sitte lentokenttävirkailijoiden kanssa eri mieltä, suattaapihan tuo painaa pikkusen enempi ku sen 23 kiloa. Kunhan nyt jää sen maksimirajan alle niin ei tarvi kentällä alkaa pohtimaan mitä sitä nakkoo pois.

Sen verran onneton on nyt olo, ettei tätä tekstiäkään lähe enempää. Olipahan makiat puoli vuotta, tuli nähtyä ja koettua enemmän ku koko edeltävän elämäni aikana, ja näitä ihmisiähän sitä tullee ikävä. Toivottavasti parhaimpien tyyppien kanssa tulee pidettyä yhteyttä ja nähtyäki vielä monta kertaa! JA, jos kaikki menee niinku suunnittelen, tämä blogiki jatkuu vielä muissa maisemissa!